Kuvaus

Lähde nauttimaan syksyisen perjantai-illan konsertista Kuopion Musiikkikeskukseen. Virittäydytään pyhäinpäivän viettoon.

Konsertin ohjelmisto ammentaa tunnetuista sävelistä meiltä ja maailmalta. Luvassa on viihdeklassikoita, italialaisia ja espanjalaisia sävelmiä, elokuvamusiikin helmiä ja kauneimpia rakkauslauluja.

Amore-konsertissa karismaattista baritonia säestää suomalaisista huippumuusikoista koostuva l’Orchestra della speranza -kokoonpano, jota luotsaa Waltteri Torikan pitkäaikainen yhteistyökumppani, pianisti ja kapellimestari Marko Hilpo.

Waltteri Torikka on Suomessa ja ulkomailla uraa luova ooppera- ja konserttilaulaja. Platinaa ja kultaa myyneitä albumeita sekä listaykkösiä julkaissut Waltteri Torikka on esiintyjänä kotonaan yhtä lailla suurilla areenoilla kuin intiimeissä konserttisaleissa. Syksyllä 2021 Torikka tanssi itsensä Tanssii tähtien -kanssa ohjelman finaaliin ja yllätti Masked Singer -kilpailun toiselle sijalle nousseena Bilepandana.

PAIKAT MENEVÄT VARMASTI KOVAA VAUHTIA, JOTEN VARAA PAIKKA ITSELLESI AJOISSA.
SITOVAT ILMOITTAUTUMISET 30.9.2022 MENNESSÄ. 

MATKA-AIKATAULU:
16.45 Kangaslampi
17.10 Könönpelto
17.20 Matkakeskus
17.30 Taulumäki tori

19.00 Konsertti Kuopion Musiikkikeskuksella alkaa

21.00 kotimatkalle konsertin päätyttyä