Kuvaus
Lähde katkaisemaan syksyn pimeys pienellä irtiotolla Savonlinnan teatteriin katsomaan musiikkinäytelmää ONNENMAA
Onnen maa on nostalginen, haikean kaunis kuvaus yhdestä kesästä 60-luvun puolivälissä. Tuhlaajapoika Tenho palaa kaupungista kesäksi kotiseudulleen. Heikkilän talossa pihisee edelleen petromaksi ja patteriradiosta kuunnellaan vain uutiset ja kirkonmenot. Arvostus ansaitaan kovalla työllä. Ankaran puurtamisen sijaan Tehno haluaa elämältä muuta. Hänen päässään soi tango ja lempi leiskuu, kun mennyt ja tuleva maailma kohtaavat maitolaiturin kupeessa.
Savonlinnan Teatterin näyttelijät taipuvat tangon askeliin ja lava täyttyy edesmenneen Reijo Taipaleen täyteläisistä laulutulkinnoista.
Näytelmä perustuu Markku Pölösen ohjaamaan ja käsikirjoittamaan samannimiseen elokuvaan vuodelta 1993. Elokuva on saanut lukuisia palkintoja mm. Risto Jarva -palkinnon vuonna 1993 sekä paras elokuva ja käsikirjoitus Jussi-palkinnot vuonna 1994. Pölösen muokkaamaa näytelmäversiota on esitetty ympäri Suomea niin ammattiteattereissa kuin kesäteatterin lavoilla.
Rooleissa Savonlinnan teatterin omat upeat näyttelijät: Mikko Leinonen, Aapo Staven, Johanna Ahonen, Kari Suhonen, Anneli Mahlamäki, Lauri Kortelainen ja Aino Mankonen.
Ohjaus: Johanna Sorjonen
Lisätietoja Savonlinnan teatterin omilta sivuilta savonlinnanteatteri.fi.
Ennen teatteria nautimme lounaan seisovasta pöydästä Savonlinnan Konewerstaalla.
MATKAN HINTA 75 eur, sisältää kuljetuksen, lounaan ja pääsylipun esitykseen.
MATKA LASKUTETAAN ETUKÄTEEN, MIELUITEN SÄHKÖPOSTILLA.
MATKA-AIKATAULU:
9.15 Kangaslampi, koulun pysäkki
9.35 Könönpelto
9.45 Taulumäen tori
10.00 Matkakeskus
11.30-12.15 Lounas Ravintola Konewerstaalla
13.00 ONNENMAA esitys alkaa
15.45 kotimatkalle esityksen jälkeen
VARAA PAIKKASI AJOISSA. VIIMEISTÄÄN 31.10.23, MIKÄLI VIELÄ TILAA.